fififififi

Olet sivulla Etusivu - Etusivu - Uutiset ja blogi
yhteys724200

Uutiset & blogi
Mäkiviikko takana

Ensimmäinen henkilökohtainen mäkiviikkoni penkkiurheilijana on loppusuoralla Innsbruckissa. Kolme kisaa ehdin seuraamaan, mutta nyt työ tuo takaisin Suomeen ennen viimeistä ja ratkaisevaa Bischofshofenin kisaa. Mäkiviikon kokonaistilanne on kutkuttava ja uskon voiton ratkeavan kahden suosikkini, Ahosen ja Schlierin välillä.

Maallikkokatsojana olen tehnyt muutamia mielenkiintoisia huomioita viimeisten kuuden päivän aikana. Ensimmäinen huomioni kautta ymmärrän täysin sen, miksi Suomen maajoukkueen on vaikea saada sponsoreita. Hyppyshow on tehty täysin itävaltalaisille ja siinä sivussa vähän saksalaisille - jopa niin puhtaasti, että siitä ei tarvitse kiistellä. En ihmettele lainkaan, miksi suuret suomalaisyritykset eivät laita lanttejaan tähän sirkukseen. Miksi laittaisivat? Walter Hoferilla ja kumppaneilla on pian paljon mietittävää, jos he eivät pikaisesti ymmärrä muiden(kin) maiden merkitystä.

Saksan kisoissa Oberissa ja Garmischissa oli mukava meininki ja erityismaininnat on annettava ehdottomasti kisojen ”DJ”:lle sekä kuuluttajalle. Kisoja oli helppo seurata paikanpäällä ja tunnelma oli hieno. Myös saksalaisyleisö reagoi kunnioittavasti, kun Noriaki Kasai ja ennen kaikkea kuuluttajan hehkuttama ”King Eagle” tuli tornista alas. Myös kymmentuhatpäisen yleisömassan kohtelu turvamiesten ja poliisien taholta oli hienoa seurattavaa. Vielä, kun Saksassa hotellimme johtaja oli todella hauska tapaus, oli vaikeaa yhtyä Seppo Rätyn legendaarisiin kommentteihin Saksasta.

Täällä Innsbruckissa tuli sitten täystyrmäys monella lailla. Eniten ihmetytti tapa, jolla kansainvälisestä tapahtumasta tehdään kansallinen joulun jatke. Kaikki informaatio tuli saksaksi, missään vaiheessa ei sanaakaan englantia – jaa, palkintojenjako taisi tulla tuplakielellä. Edes tervetulopuheen pitänyt jokin alueen joku ei malttanut yhtä englanninkielistä lausetta sanoa toivottaakseen kaikki paikalle tervetulleiksi.

Itse kisassa itävaltalaishyppääjät veivät niin paljon huomiota, että siinä ehti muutama puolalainen ja slovakki tulla tornista alas, kun kuuluttaja vielä hehkutti Innaueria ja jotain toista paikallista suuruutta, jonka nimeä en enää muista. Schlierin hypätessä meteli on infernaalinen, minkä ymmärränkin. Nuori hieno urheilija kesti paineet ja osoitti olevansa tällä hetkellä maailman paras mäkihyppääjä, vaikka Toni Nieminen epäilikin Schlierin kypärää liian pieneksi. No, menköön se nykypäivän maikkarin normiuutisena.

Kaikkiaan täytyy sanoa, että itävaltalaisilla on todella pitkä matka hienojen urheilutapahtumien luojiksi. Kylähulluja he voivat olla keskenään, mutta tunnelmaltaan hienot kansanväliset tapahtumat vaativat aivan muuta. Ehkäpä heidän kannattaisi lähteä pienelle opintomatkalle Holmenkollenille, missä Schlieriä kannustetaan samalla tahdilla kuin Jakobseniakin! Norjalaisilla on tämä jalo taito ja sen olen päässyt kokemaan jo Mika Myllylän voittaessa aikoinaan Trondheimissa 50 km:n kuninkuusmatkan.

Mielenkiintoista oli seurata myös itävaltalaisten keskinäistä menoa. Täysin varmasti voi sanoa, että ulospäin annettava kuva hyppääjien veljellisistä väleistä ovat tuulesta temmattuja. Honey moon on ohi, that´s it! Garmischissa seurasin pitkään lehdistöalueen vieressä heidän touhujaan ja eipä siellä paljon keskenään katseita vaihdettu. Tunnelma vaikutti kylmän viileältä ja selkeästi ainakin kahtia jakaantuneelle. Schlieri managereineen tuntuu olevan yksi maajoukkue, sitten on vielä toinen, Itävallan maajoukkue. Aivan hölynpölyä viime kevään puheet säröistä Austria Ski Teamissa tuskin olivat.

Onneksi Janne Ahonen pelasti mäkiviikon.

Juha

 
Lukko D96 häikäisi Kanadassa
Rauman Lukon D96 joukkue on voittanut arvostetun Paul Coffey International -turnauksen Torontossa. Joukkueen esitys oli kerrassaan huikea läpi turnauksen, sillä suomalaisryhmä ei suostunut poistumaan kaukalosta kertaakaan tappio niskassaan. Loppuottelussa raumalaiset kaatoivat Orangeville Flayersin tiukan väännön jälkeen maalein 2-1.

lukko d96

Saarikoski Travels onnittelee joukkuetta turnausvoitosta ja toivottaa koko ryhmälle turvallista loppumatkaa.
 
Ensi vuonna matkustat edullisemmin kuin vuosiin!
Tulevasta vuodesta näyttäisi tulevan ryhmille houkutteleva. Tällä hetkellä voi jo nähdä, että matkat mm. Baltiaan ja keskiseen Eurooppaan tulevat olemaan suhteessa edullisempia kuin koskaan. Matkojen ulosmyyntihinta saattaa olla sama kuin tänä vuonna, mutta laadukkaamman, jopa luxushotellin sekä maapalveluiden laajemman määrän saa nyt samaan rahaan. Erityisesti tämä on huomattavissa isoissa kaupunkikohteissa Baltiassa sekä Unkarissa, Itävallassa sekä Saksassa. Pohjoismaat sen sijaan näyttävät jatkavan melko samalla tasolla kuin aikaisemminkin.

Ainoan ongelmakohta ovat lennot Suomesta. Edullisia yksittäisiä paikkoja on kyllä tarjolla, mutta ryhmähinnat ovat edelleen hieman nousseet. Kilpailua tarvittaisiin hieman lisää, nimenomaan isojen toimijoiden osalta. Ryanairin kaltaiset yhtiöt eivät tässä tilanteessa auta, koska heidän kuljetusehtonsa eivät vastaa voimassaolevaa valmismatkalainsäädäntöä. Tai ainakin heitä pakettimatkassaan käyttävä matkatoimisto ottaa käsittämättömän ison riskin.

Bussimatkustus on vahvassa kasvussa ja myös meillä bussilla tehtävät matkapaketit tulevat nostamaan osuuttaan. Onneksi olemme varautuneet tähän ja meillä on hyvä arsenaali nimenomaisesti ulkomaan liikenteen osaajia. Bussien laatutaso on noussut melkoisesti ja tulevana keväänä saamme käyttöömme sopimuskumppaneiltamme myös lisää uutta laadukasta kalustoa.

Summa summarum : Taantumasta huolimatta ensi vuonna kannattaa matkustaa, sillä se on suhteessa edullisin vuosi vuosikausiin ja 2011 tulee olemaan jo selkeästi kalliimpi.
 
Nordean Pietariin lisäbussi!
Nordean seniorimatkaajille suunnattu Pietarin matka 31.5.-3.6. 2010 on otettu erinomaisesti vastaan ja matkalle on ilmoittautunut matkustajia reilusti yli odotusten. Olemme tehneet tänään (7.12.) Nordean kanssa päätöksen toteuttaa matkan kahdella bussilla. Tulemme tarjoamaan kaikille matkustajillemme samat palvelut, mutta sujuvuuden takaamiseksi ja turhien jonotusten välttämiseksi bussien päiväkohtaiset ohjelmat kulkevat hieman limitäin toisiinsa nähden.

Tulemme vahvistamaan kaikille tällä hetkellä jonotuslistalla oleville asiakkaillemme heidän matkansa ja sen lisäksi meillä on mahdollisuus ottaa noin 20-25 uutta matkustajaa matkalle.  Tervetuloa iloiseen seuraan!

Lue tarkempi kuvaus matkasta ->
 
Lehdistötiedotteemme 26.11.2009

Jarkko Paloniemi Matkatoimisto Saarikoski Oy:n uusi toimitusjohtaja
Matkatoimisto Saarikoski Oy (SportsTravels Finland) on nimittänyt 1.11.2009 alkaen uudeksi toimitusjohtajakseen Jarkko Paloniemen, 29. Paloniemi on toiminut yrityksen palveluksessa 14 vuoden ajan. Aikaisempi toimitusjohtaja Juha Saarikoski jatkaa yrityksen palveluksessa varatoimitusjohtajana sekä asiakaspalvelutehtävissä ja Matkatoimisto Saarikoski Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Toimisto nyt myös Tampereella
Saarikoski Travels on avannut 3.10. alkaen toimiston Tampereen ydinkeskustaan Näsilinnankadulle. Tampereen toimisto toimii Lapuan tavoin ns. 2.kerroksen palvelutoimistona. Asiakaskuntamme Tampereen ja Pirkanmaan alueella on kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana voimakkaasti ja yhdistettynä muihin yrityksen ratkaisuihin toimiston avaaminen Tampereelle oli luonteva ratkaisu. Yrityksen kotipaikkakuntana pysyy Lapua.

Yhteistyö Tilausliikenne P.Koiviston kanssa tiivistyy
Saarikoski Travels tiivistää yhteistyötään Jurvassa pääpaikkaansa pitävän Tilausliikenne P.Koiviston kanssa. Pitkään jatkunutta yhteistyötä tiivistetään edelleen mm. ryhmien matkapakettitarjonnan aktivoimisella Kurikassa ja parhaillaan olemme kartoittamassa myös mahdollisuutta siirtää osaa tilausajokalustosta Lapualle.

Uusi matkatoimisto Baltian markkinoille
Saarikoski Travels perustaa Baltian markkinoille uuden matkatoimiston. Uusi toimisto on täysin itsenäinen ja sen tarjonta painottuu kahdensuuntaisiin matkapalveluihin. Yhtiö tulee tarjoamaan matkapalveluja suomalaisille sekä muille ulkomailta Baltiaan matkaaville ryhmille sekä Virossa paikallisille ryhmille heidän matkojaan ulkomaille.

 
Pärnu Summer Cup myötätuulessa

psc1 psc2

Viime kesän suosituin turnausmatkamme Pärnu Summer Cup on vahvassa myötätuulessa myös tulevan kesän osalta. Tällä hetkellä on Suomesta ilmoittautunut jo reilut kolmekymmentä joukkuetta turnaukseen ja Suomen kiintiö täyttynee jo ennen joulua. Kaikkiin ikäluokkiin löytyy P00 sarjaa lukuun ottamatta vielä paikkoja.

Hotellipaikkoja on suomalaisille joukkueille varattuna 1200 vuodepaikkaa ja tällä hetkellä niistä on varattu 920. Hotellivalikoimasta löytyy edelleen vaihtoehdot myös kaikkiin hintaluokkiin sekä hotellityyppeihin. Valittavananne perhe-, kylpylä- ja normaali hotellityypit. Hotellimajoitusten lisäksi on turnausorganisaatiolla tarjolla huokeita koulumajoituspaketteja.

Ensi kesän Pärnu Summer Cup pyritään saamaan aikaisempaa kansainvälisemmäksi. Turnaus on saanut jo edustajat Ruotsiin sekä Latviaan ja tällä hetkellä neuvottelut ovat käynnissä Ukrainan ja Norjan suuntaan.

 
Mielenkiintoisia "suosituksia"

Kuluttajavirastolla on kuluttajia suojaava järjestelmä matkanjärjestäjille. Käytännössä puhumme vakuudesta, jonka matkanjärjestäjien on asetettava kaikelle asiakkailtaan saamille ennakkomaksuille.

Oman yrityksemme vakuustunnus on 3485/00 MjMv eli vakuus on ollut voimassa sen nykyisestä muodosta saakka eli vuodesta 2000. Yrityksen historiaa voi lukea hieman tuon tunnuksen loppuosasta eli kauttamerkin jälkeen tulee vuosi, jolloin vakuus on asetettu. Jotain on siis mutkallaan, jos yritys kertoo toimineensa alalla yli kymmenen vuotta ja vakuus on asetettu esim. -07… Vakuuden voi helposti tarkistaa seuraavasta linkistä:  http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/valmismatkaliikerekisteri/

Osa kilpailijoistamme kiertää koko vakuuden vallan mielenkiintoisella tavalla, joka vääristää kilpailua rajusti. Heidän tapansa on suositella asiakkaalle heille ”halvempaa ratkaisua” eli asiakas ottaa Suomesta lähtevän palvelun suoraan. Käytännössä asiakas varaa matkanjärjestäjän kehotuksesta lennot tai bussimatkat itse ja bussimatkalla vielä laivapaikatkin. Matkanjärjestäjän osuus alkaa näin ollen vasta vaikkapa Riikasta tai Prahasta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kysymyksessä ei olekaan enää valmismatka vaan yksittäisten palveluiden kokonaisuus ja käytännössä asiakkaan oikeuksilta lähtee tyystin matto alta!

Juridisesti kaikkein suurin ansa on kuitenkin siinä, että matkanjärjestäjän ei tarvitse tässä tapauksessa asettaa vakuutta lainkaan, koska kyseessä ei ole valmismatkalain piiriin kuuluva tuote. Eli tällaisen yrityksen konkurssitilanteessa ei ole varoja, mistä asiakkaille maksettaisiin korvauksia. Käytännössä tällaisen matkanjärjestäjän pitäisi hoitaa matkanjärjestäjän lupa-asiat erikseen kaikkiin niihin maihin, joihin he ryhmiä tällä lailla vievät. Suosittelenkin kysymään tällaiselta matkanjärjestäjältä, onko heillä esim. Latviaan lupa kunnossa ja mikä sen tunnus on.

Uuden 1.7. 2009 voimaan tulleen valmismatkalain työryhmä on pohtinut näitä samoja ongelmia ja seuraavassa muutamia tämä työryhmän kommentteja vielä lakiin jääneistä ongelmakohdista:

Matkustajille olisi kerrottava, kuuluuko matka vakuusturvan piiriin. Lisäksi olisi kerrottava    matkakohteenturvallisuusriskeistä ja matkustajan tarpeesta ottaa vakuutus matkan mahdollisesta peruuttamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseksi silloin, kun peruuttamisoikeutta on rajoitettu.

Kuluttajavirasto katsoo, että kuluttajien oikeuksien suojaamiseksi valmismatkalaki olisi laadittava niin, että se keskittyisi valmismatkan määritelmässä palveluiden yhdistämisen todelliseen tarkoitukseen, eikä pelkästään yhdistetyn hinnan tekniseen käsitteeseen. Lakia tulisi muuttaa niin, ettei se antaisi matkatoimistoille mahdollisuutta muokata valmismatkoja sellaisiksi, että ne jäisivät pelkällä erillishinnoittelulla lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Omassa työssäni olen huomioinut näiden suositusten vaikutuksen siinä, että noin yksi viidestä ryhmästä kysyy matkapakettia ilman lentoja tai ottaisivat oman bussin. Kun olen selvittänyt asian, että matkapakettia ei voi olla ilman lentoja tai Suomesta alkavaa palvelua ja lisäksi sen, mitä käytännössä oma järjestely vaikuttaa vastuukysymyksiin, lähes kaikki ovat muuttaneet tarjouspyyntönsä oikeaksi matkapaketiksi. Hyvä niin.

Vastuukysymykset ovatkin sitten oman kirjoituksen paikka.

Talvea odotellessa,

Juha 30.10. 2009

 
Gothia Cup virallisti yhteistyön
Monivuotinen yhteistyömme Göteborgissa pelattavan Gothia Cupin kanssa on saanut nyt myös virallisen statuksen turnausorganisation ottaessa käyttöön maa-agentit. Tämän myötä meillä on nyt kaikkien pääturnausten edustukset. Käytännössä yhteistyösopimuksen virallistaminen ei tuo muutoksia paketteihin, koska olemme toimineet Gothia Cupin kanssa jo pitkään. Gothia Cup pelataan ensi vuonna 18.-24. heinäkuuta.

www.gothiacup.se
 
Halpoja lentoja, mutta kenelle?

Viimeisten kolmen neljän vuoden ajan olemme saaneet nauttia Suomesta lähteneistä halpalennoista. Lentoyhtiöitä on mennyt ja tullut, jokunen pysynytkin. Tällä hetkellä uskottavia toimijoita on kolme;  Ryanair, AirBerlin ja AirBaltic. Blue1:n status halpalentoyhtiönä on karissut jo aikoja sitten, muut ovat kadonneet kuin taivaan tuuliin.

Myös perinteiset lentoyhtiöt ovat lähteneet, ainakin omien puheidensa mukaan, alentamaan kovassa kilpailutilanteessa hintojaan. Näin on tehnyt myös Finnair, joka hintojen ohella on laskenut samaan tahtiin myös ammattiosaajien määrää erityisesti meille tärkeältä alueelta, ryhmämyynnistä. Käytännössä koko osasto lopetettiin toukokuussa 2009.

Mutta kenelle nämä halvat lennot sitten on suunnattu? Lyhyesti… ei ainakaan ryhmille. Monet kuluttajat ajattelevat, että netissä annettu yksittäisen matkustajan hinta on vielä hieman kalliimpi kuin suurelle ryhmälle annettu hinta. Käytännössä tilanne on juuri toisinpäin. Ja reilusti.

Otan kaksi esimerkkiä. AirBerlinin lentohinta yksittäiselle matkustajalle pääsiäisenä Helsingistä Berliiniin ja takaisin maksoi tänään 20.10. veroineen päivineen 112 euroa, meille 33 henkilön ryhmähinta jo kuukautta aikaisemmin varattuna oli lähes tuplasti kalliimpi. Finnairin reittimatka samaan aikaan Helsingistä Barcelonaan maksaa tänään veroineen 283 euroa, ryhmähinta noin 400 euroa.

Finnairin politiikkaa olen ihmetellyt jo pidemmän aikaa ja niin ovat tehneet myös kollegat muissa matkatoimistoissa. Yhtiö antaa jatkuvasti tiedotteita, joiden mukaan lippujen hinnat ovat laskeneet. Ryhmien osalta voin sanoa, että viimeisen vuoden aikana esim. juniorijoukkueiden lentohinnat ovat nousseet noin 30-35%. Hieman siis kontrastia yleisen käsityksen ja todellisuuden välillä.

Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että yksittäisten matkustajien kohdalla maksu- ja peruutusehdot ovat huomattavasti kovemmat ja osittain niihin halvat hinnat myös perustuvat. ”Halvat hinnat” katoavat myös koneiden ollessa puolillaan…

Näillä mennään, elämme mielenkiintoisia aikoja!

Juha, 20.10.2009

 
Uudistuneet nettisivut

Saarikoski Travelsin internetsivut ovat uudistuneet 5.10.2009. Uusilta nettisivuiltamme löydät aikaisempaa laajemmin tiedot kattavasta matkatarjonnastamme. Osa uusien internetsivujen sisällöstä puutuu vielä, mutta sisältö täydentyy koko ajan.

Uudistuneet nettisivut on toteuttanut evijärveläinen www-studio WebGarden.

Tervetuloa sivuillemme!

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 2 / 2