
Baltian kierros
Matkaohjelma
Keskiviikko 25.8.
Lähtö erillisen aikataulun mukaisesti Pohjanmaalta kohti Helsinki, mistä Tallinkin laiva lähtee Tallinnaan klo 10.30. Laivamatka kestää kaksi tuntia ja heti Tallinnaan saapumisen jälkeen jatkamme kohti Latviaa. Lounas (noin klo 14.30) sekä lyhyt kiertoajelu Viron kesäpääkaupungissa Pärnussa. Pärnu – se tarkoittaa merta ja rantaa, puistoja ja puistoteitä, kylpylöitä ja hotelleja, upeita huviloita ja kauniita historiallisia rakennuksia. Pärnusta jatkamme Riikaan, minne saavumme noin klo 19.00. Majoittuminen Reval Hotel Elizabethiin. Ilta Riikassa.
Torstai 26.8.
Aamiainen hotellissa. Huoneiden luovutus klo 9.30. Aamupäivän aikana tutustumme Riian kaupunkiin. Harvan Itämeren kaupungin menneisyys on yhtä värikäs kuin vuonna 1201 perustetun Riian. Riian historiallinen keskus on saanut takaisin upean Mustapäiden veljeskunnan talon, Raatihuoneen ja vapaakaupungin symbolin Rolandin patsaan. Näemme myös keskiaikaiset ”kolme veljestä" ja käymme Pyhän Pietarin kirkolla ja Riian Tuomikirkon aukiolla. Tuomiokirkossa on arvokkaita taideaarteita, kuten urut vuodelta 1884 ja viikoittaiset konsertit ovat aina erittäin suosittuja. Yhtä suosittuja ovat Kansallisoopperan esitykset. Kiertoajelun aikana näemme latvialaisten ylpeyden, Vapauden patsaan ja pääsemme ihailemaan myös kauniita jugendtyylisiä taloja. Riiasta lähdemme hieman puolenpäivän jälkeen kohti Liettuaa ja Vilnaa. Matkalla poikkeamme arkkitehti Rastrellin suunnittelemassa Rundalen palatsissa, jota kutsuttiin myös pienois – Versaille'ksi. Vilnaan saavumme noin klo 18.00. Majoittuminen Reval Hotel Vilniukseen, missä myös illallinen klo 19.00. Ilta vapaa.
Perjantai 27.8.
Aamiainen hotellissa. Päivän aikana tutustumme Vilnaan. Kaupunkikiertoajelun aloitamme barokkityylisestä Pietarin ja Paavalin kirkosta, jota pidetään Liettuan upeimpana. Hämmästyttävintä kirkossa ovat sen rikkaat seinämaalaukset ja veistokset, joita lienee parituhatta. Katedraaliaukiolla on klassismintyylinen katedraali, jonka arvokkain osa on Kasimirin kappeli. Aukiolla on Vilnan perustajalle suurruhtinas Gediminakselle muistopatsas ja korkealla mäellä kohoaa Gediminaksen torni. Kävelykierros vie jesuiittojen perustaman itäisen Euroopan yhdelle vanhimmalle yliopistolle sekä Aamuruskon portin kappeliin katsomaan ihmeitätekevää Madonnaa. Se on katolilaisten tärkein pyhiinvaelluspaikka, onhan Liettua perinteisesti katolinen maa. Historiallisista nähtävyyksistä tutustumme vielä goottilaiseen Pyhän Annan kirkkoon. Pilies kadun varrella on mielenkiintoisia 1600 – 1800 – luvun asuintaloja, joiden arkkitehtuurissa on gotiikan, barokin ja klassismin aineksia. Kierroksemme päätteeksi vapaata aikaa vaikka tuliaisosten tekoon. Myöhäinen lounas Vilnassa klo 15.00, minkä jälkeen suuntaamme Itämeren rantaan ja kohti Klaipedaa. Saapuminen Klaipedaan noin klo 20.00. Majoittuminen hotelli Reval Inn´iin.
Lauantai 28.8.
Aamiainen hotellissa. Aamupäivän aikana tutustumme Klaipedan kaupunkiin, joka on Liettuan pääsatama. Satamakaupungina, silloin Memelin nimisena, se kuului myös Hansakaupunkien liittoon. Kävellemme Raatihuoneen torilla, missä voimme nähdä varakkaiden kauppiaiden yksitystaloja ja saksalaisia käsityöläisrakennuksia. Puoliltapäivin siirrymme Klaipedasta luonnonkauniille Kuran niemimaalle, jossa käymme Noidanmäellä, minkä jokaisella 60:llä puuveistoksella on merkityksensä ja syntytarinansa. Omatoimisen kahvitauon jälkee vierailemme Nidassa sijaitsevassa saksalaisen kirjailijan Thomas Mannin kotimusessa. Paluumatkalla Klaipedaan näemme vielä vaikuttavia hiekkadyynejä, jotka saattavat olla jopa 70 metriä korkeita. Iltapäivällä siirrymme Klaipedasta Palangan kylpyläkaupunkiin Palangaan. Kaupungin tärkein nähtävyys upeiden hiekkarantojen lisäksi on kreivi Töskevitsin entisöidyssä linnassa toimiva meripihkamuseo. Päivällinen Palangassa, mistä jatkamme Jelgavaan. Matkalla poikkeamme Siauliain Ristinkukkulalle – Pyhällä paikalle, jossa oman ristin asettaessa voi jokainen miettiä ja toivoa parasta elämälle. Saapuminen Jelgavaan noin klo 20.00. Majoittuminen hotelli
Sunnuntai 29.8.
Aamiainen hotellissa. Aloitamme kotimatkan ja lähdemme kohti Tallinnaa. Lounas Pärnussa noin klo 13.00. Tallinnaan saavumme noin klo 16.00. Lyhyt ostostauko, minkä jälkeen siirtyminen terminaalille. Laivamatka Tallinnasta Helsinkiin klo 17.30-19.30, minkä jälkeen ajo Pohjanmaalle.
Ohjelmamuutokset mahdollisia.
Matkan varaaminen
Matkat varataan joko puutarhaseuran yhteyshenkilöltä tai EP:n puutarhaseurann internetissä olevan varauslomakkeen kautta (www.ep-puutarhaseura.fi). Matkavaraus on suoritettu, kun asiakas on maksanut 50 euron varausmaksun puutarhaseuran tilille. Lisätietoja : Eero Myrskykari, puhelin 040 581 4049.
Faktat
Matka-aika
25.-29.8. 2010, 5 pv, ke-su
Matkan hinta
470 e / henkilö
Hintaan sisältyvät palvelumme
- bussikuljetukset ensiluokkaisella turistibussilla
- laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki
- majoittuminen Riikassa Reval Hotel Elizabethissa kahden hengen
__huoneissa mukavuuksin, 1 yö
- majoittuminen Vilnassa Reval Hotel Lietuvassa kahden hengen
__huoneissa mukavuuksin, 1 yö
- majoittuminen Klaipedassa Reval Hotel Inn´ssä kahden hengen
__huoneissa mukavuuksin, 1 yö
- majoittuminen Jelgavassa Hotel Jelgavassa kahden hengen
__huoneissa mukavuuksin, 1 yö
- aamiaiset hotelleissa (4)
- ohjelman mukaiset lounaat/päivälliset/illalliset (5)
- opastettu kaupunkikierros Riikassa
- opastettu kaupunkikierros Vilnassa
- opastettu kaupunkikierros Klaipedassa ja Kuuraan niemimaalla
- sisäänpääsymaksu Rundalenin palatsiin
- kuljettajan majoitus ja kuljettajaliput
- bussin lauttausmaksut
- kuljettajan apu teknisenä matkanjohtajana
- marginaalivero
Lisämaksusta
- yhden hengen huoneet
Bussireitti
03.30 Lapua, matkahuolto
04.00 Seinäjoki, matkakeskus
04.25 Jalasjärvi, Neste
05.20 Parkano, Shell
05.40 Ikaalinen, Tei-Tupa (tauko)
06.30 Hämeenkyrö, ST1
06.50 Ylöjärvi Shell
08.15 Hämeenlinna, pikavuoropysäkki
09.30 Helsinki, Katajanokan terminaali
Hotellitiedot
Riika: Reval Hotel Elizabeth ****
http://www.revalhotels.com/fi/hotels/Latvia-Riga/Reval-Hotel-Elizabete/Business
Vilna: Reval Hotel Lietuva ****
http://www.revalhotels.com/fi/hotels/Lithuania/Reval-Hotel-Lietuva/Business
Klaipeda: Reval Hotel Inn ***
http://www.revalinn.com/fi/reval-inn-klaipeda
Jelgava: Reval Hotel ***-
http://www.hoteljelgava.lv
Huom! Matkalle osallistuminen edellyttää EP:n puutarhaseuran jäsenyyttä. Puutarhaseuran mukavaan toimintaan pääsee mukaan vain 10 euron jäsenmaksulla. Jäseneksi pääset helposti matkavarauksesi yhteydessä.
