Kevättä odotellessa

Kevättä odotellessa

Julkaistu:

Aamu valkenee lähes Norjan Oppdalissa pilvettömältä taivaalta, tänään on taas rinnepäivä, hieno sellainen. Kevät yrittää kaiken tämän lumen keskellä huomauttaa olemassaolostaan! Meillä kevättä on ollut jo marraskuusta lähtien, jolloin suurin osa matkapaketeista on luotu ja nyt niiden hienosäätö on kuumimmillaan. Jotenkin on kuin lähtökuopissa, jotta pääsemme ”irti” ja toteuttamaan kaiken sen, mitä on rakennettu.

Taantuman myötä olemme odottaneet ja varautuneet jonkintasoiseen notkahdukseen tälle keväälle ja oikeastaan koko vuodelle 2010. Näyttää siltä, että sellaista notkahdusta ei sitten tule lainkaan. Määrällisesti matkoja on jopa kahta aikaisempaa vuotta enemmän ja monet vakioasiakkaamme ovat olleet osittain vielä talviunilla ja heidän kanssaan olemme aloittaneet matkojen pohdinnan vasta äskettäin! Yksi asia on toki muuttunut eli matkojen keskihinta on hieman laskenut isossa kaavassa. Joskin yllättäen taas safarit ja kaukotuotteet (2500-3000 euroa) vetävät aikaisempaa paremmin. Selvää linjaa ei siis oikein ole. Tällä hetkellä tilanne näyttää paljon valoisammalta kuin vielä puoli vuotta sitten, mutta silti joka aamu herätään nöyrällä mielellä.

Kevät on ensimmmäinen ”duunarikevät” itselleni. Marraskuussa luovutin toimitusjohtajan tehtävät kauan talossa palvelleelle Jarkolle ja sen jälkeen olen opiskellut erilaista roolia yrityksessäni. Välillä se on ollut hieman vaikeaa, mutta päivä päivältä onnistuu paremmin. Muutamat jopa speguloivat, että olisin palaamassa lähes 20 vuoden aikalisältä luokanopettajaksi tai pyörittämään Baltian toimintojamme, mutta näiltä huhuilta leikkaan siivet terävillä saksilla poikki. En ole lähdössä minnekään vaan odotan innolla pääseväni täydellä teholla niihin töihin, missä itse koen viihtyväni parhaiten eli matkojen suunnitteluun ja erityisesti toteuttamiseen. Erikoinen vire on kevättä odottaessa 😉

Aamiainen ja 25 rippikoululaista sekä heidän hienot ohjaajansa odottavat. Työn ääreen!

Näillä mennään!

Juha